Entäs isä? - Muutamia havaintoja isien tukemisen epäkohdista yhteiskunnassamme

Isänpäivää vietettiin marraskuun toisena sunnuntaina. Hienoa, että isillä on oma juhlansa ja kalenteripäivänsä, onhan äideilläkin. Aina vanhempien kohtelu ei kuitenkaan ole näin tasa-arvoista, vaan toisinaan isyyttä vähätellään asenteissa, käytännöissä ja jopa lainsäädännön ja asetusten tasolla.

Pienen lapsen isä

Vanhempien eriarvoinen kohtelu alkaa jo ennen lapsen syntymää. Päihderiippuvaisella raskaana olevalla naisella on Sosiaalihuoltolain mukaan ”oikeus saada välittömästi riittävät päihteettömyyttä tukevat sosiaalipalvelut” [1]. Hänellä on usein mahdollisuus päästä korvaushoitoon nopeutetusti [2], kun taas isällä ei tätä mahdollisuutta välttämättä ole, vaan hän joutuu jonottamaan hoitoon pääsyä jopa puoli vuotta. Äidin hoidon onnistumisen kannalta on oleellista, että hän ottaa etäisyyttä päihteidenkäyttäjiin. Isä siis ajetaan pois yhteisestä kodista jo ennen lapsen syntymää, ellei isä ole kykenevä vieroittautumaan ilman korvaushoitoa. Näin isä jää ulkopuolelle raskausajasta ja mahdollisesti myös vastasyntyneen vauvan ensimmäisistä kuukausista.

Myös lapsen kasvaessa isällä on riski erkaantua lapsestaan: pienten lasten isät eivät ole yhtä paljon lasten kanssa kotona kuin äidit. Esimerkiksi vanhempainvapaata käyttävät pääsääntöisesti äidit, vaikka vapaa on tarkoitettu molempien käyttöön. Lähes yksinomaan äidit käyttävät myös oikeuttaan lapsen hoitoon kotona kotihoidontuella. Epätasaiseen jakautumiseen vaikuttaa muun muassa isien työpaikan ilmapiiri perhevapaiden käyttämiseen, mutta myös muut ilmiöt, kuten äidin koulutustaso ja työllisyystilanne. Vinoutunut vapaiden käyttö tekee sekä hallaa isyydelle että myös äitien työllisyystilanteelle. [3]

Eronnut isä

Erityisesti lapsen äidistä eronneella isällä on riski joutua ulkopuolelle lapsensa elämästä ja yhteiskunnan tukijärjestelmistä. Ensinnäkin, isä voi saada isyysrahaa ja vanhempainrahaa vain, jos hän on yhdessä lapsen äidin kanssa [4] [5]. Yksinhuoltajaisät suljetaan siis yhteiskunnan tuoreille isille tarkoitettujen tukien ulkopuolelle. Toiseksi, eronneet isät voivat jäädä äitien jalkoihin lapsen huoltajuudessa. Vanhempien erotessa riitaisasti tuomioistuin määrää lapset useimmiten äidille. Eron yhteydessä yhteishuoltajuus on kuitenkin yleisin ratkaisu (93 %). Jaetusta vastuusta huolimatta jompi kumpi vanhemmista määritellään lapsen lähi- ja toinen etävanhemmaksi. Lapsen asuinpaikaksi määritellään usein äidin koti (83 %), jolloin äiti on myös lapsen lähivanhempi. Vain pieni osa asumissopimuksista tehdään vuoroasumisena, jolloin lapsi asuu esimerkiksi vuoroviikoin kahdessa eri kodissaan. [6]

Vanhemman nimikkeellä on merkitystä yhteiskunnan tarjoamien tukien kannalta: lähivanhempi on etävanhempaan nähden etuasemassa esimerkiksi lapsilisän ja yksinhuoltajakorotuksen kohdalla, sillä ne maksetaan vain lähivanhemmalle. Asumistuessa huomioidaan kyseisessä asunnossa virallisesti asuvat henkilöt, jolloin pienituloinen etävanhempi ei saa tukea vuokraan kodin todellisen asukasmäärän mukaan – lapsella kun voi olla vain yksi virallinen osoite, joka on lähivanhemman luona. Etävanhemmaksi määritelty voi joutua maksamaan elatusapua, vaikka hoito- ja taloudellinen vastuu lapsesta sekä vanhempien tulot ja menot olisivat yhtäläiset. Tällainen tilanne voi käydä, jos lastenvalvoja luottaa ilman kyseenalaistamista elatusapulaskuriin [7], jossa yhteishuoltajuutta ei huomioida kovin monipuolisesti. Vanhemmat voivat toki sopia keskenään tuen jakamisesta, mikäli he ovat hyvässä yhteistyössä.

Maailma ei ole valmis!

Vanhemmuuteen – isyyden lisäksi myös äitiyteen ja sateenkaariperheiden vanhemmuuteen – liittyy yhteiskunnassamme monia eriarvoisuuksia, joista tässä on tuotu esille vain jokunen. Myönnän, että asiat ovat harvoin niin yksiselitteisiä kuin olen edellä kuvannut. On kuitenkin vaikea uskoa, että kaikki isyyteen liittyvät epäkohdat johtuisivat siitä, että isä ei haluaisi olla vanhempi omalle lapselleen. Epätasa-arvoisuuden takana saattaa olla yhteiskunnassa ja työpaikoilla vallitsevia ikäviä asenteita tai jopa lainsäädännöllistä syrjintää. Näistä epäkohdista keskustelua tarvitaan, jotta ne ja niiden syntymekanismit tunnistettaisiin ja pyrittäisiin korjaamaan esimerkiksi lainsäädäntöä, asetuksia ja ohjeistuksia päivittämällä. Ydinperhe- ja yksinhuoltajamallien ohelle tarvitaan monipuolisempia näkemyksiä ja järjestelmien uudistamista jaetun vanhemmuuden tukemiseksi. Uudistamistarve ei koske ainoastaan eri tukia, vaan myös lapseen liittyvät kulut pitäisi voida jakaa tasan kahdelle tasa-arvoiselle huoltajalle, jolloin esimerkiksi päiväkotilaskussa kummankin osuus laskettaisiin hänen henkilökohtaisten tulojensa mukaan.

Epäkohtien esille tuomisessa muun muassa lastensuojelussa ja perheneuvoloissa toimivat sosiaalityöntekijät ovat oivallisessa asemassa, kunhan heillä vain riittää siihen energiaa, aikaa ja rohkeutta. Työntekijöiden panos ei kuitenkaan yksin riitä: pysyvä muutos yhteiskunnassa edellyttää sen jäsentensä, eli minun ja sinun, ajatusten ja asenteiden tarkistamista. Lähtökohtaisesti vanhempien kohtelun tulisi olla tasa-arvoista sukupuolesta riippumatta, niiltä osin kuin on mahdollista. Jos kodin seinien sisällä tehdään tästä poikkeavia ratkaisuja, joihin kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, on se heidän oma oikeutensa ja asiansa.

Anni Ylönen

ihminen, päihdehuoltoon ja lastenvalvontaan harjoitteluiden ja kesätöiden kautta tutustunut sosiaalityön opiskelija, TaSO ry:n jäsen

---

[1] Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301, 24 §.

[2] Ks. esim. Oulun yliopistollinen sairaala 2015. Opioidella tapahtuva vieroitus- ja korvaushoito. Saatavilla: <https://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/27549_opioidiohje1.pdf>, viitattu 12.11.2016.

[3] THL 2016. Perhevapaiden jakautuminen vanhempien kesken. Saatavilla: <https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/perheen-ja-tyon-yhteensovittaminen/perhevapaiden-jakautuminen-vanhempien-kesken>, viitattu 14.11.2016.

[4] Kela 2016. Isyysraha. Saatavilla: < http://www.kela.fi/isyysraha>, viitattu 12.11.2016.

[5] Kela 2016. Vanhempainraha. Saatavilla: <http://www.kela.fi/vanhempainraha>, viitattu 12.11.2016.

[6] THL 2015. Lapsen elatus ja huolto. Tilastoraportti. Saatavilla: < http://www.stat.fi/til/perh/2015/perh_2015_2016-05-30_tie_001_fi.html >, viitattu 17.11.2016.

[7] Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 2016. Elatusapulaskuri. Saatavilla: <http://www.sosiaalikollega.fi/virtu.fi/laskurit/elatusapulaskuri>, viitattu 14.11.2016.

Kerjääminen on kurjaa kaikille

Kerjääminen on kurjaa kaikille. Kerjääminen inhottaa tai harmittaa niitä, joilta kerjätään, eikä uskoakseni ole unelma-ammatti niille, jotka niin tekevät. Matkustaessani täällä yhdellä maapallon köyhähköistä alueista, Kaakkois-Aasiassa, olen päässyt näkemään kerjäämisen eri muotoja. Erityisesti Kambodzassa kohtasin kerjääviä ihmispoloja. Yleensä rahan aneleminen tapahtuu siten, että lapset ja/tai aikuiset kulkevat ravintolapöydästä toiseen ”one dollar, one dollar” anelevasti lausuen. Toisaalla he törmäävät sinuun ja kertovat yhtäkkisen vilpittömästi paikallisesta nähtävyydestä ja pyytävät toisessa virkkeessä dollaria tai kahta lasten koulunkäyntiä varten. Lopulta rahaa pyydetään perinteisesti kadunkulmassa istuen, esimerkiksi aikuinen pieni vauva sylissä keinuen tai lapsi nälkäisen oloisena mahaansa hieroen.

Kirjoitan kerjäämisestä tässä aika rumalla ja yksioikoisella tavalla, tiedän. Siihen on kuitenkin syynsä. Syy on se, että koitan hurjasti kovettaa ajatuksiani kerjäämisen suhteen täällä reissun päällä. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka antaisin viisi dollaria jokaiselle vastaantulevalle rääsyläislapselle, ei heidän elämänsä suunta siitä totaalisesti muutu. Se, että näitä lapsia tuettaisiin opiskelemaan, oppimaan lukemaan ja hankkimaan työ auttaisi heitä enemmän kuin riippuvaisuus turistien säälidollareista. En siis tarkoita, etteivätkö ihmiset olisi avun tarpeessa, mutta rahan antaminen on väärä keino. Ajattelen, että jos joku ihminen jossain maassa joutuu anelemaan rahaa toisilta ihmisiltä kadulla, on kyseisen valtion ja sen riittämättömien turvaverkostojen syytä. Mielestäni valtion tehtävä on huolehtia kansalaisistaan ja tarjota heille jonkinlaista turvaa ja toimeentuloa. Toki tämä ajatus on jonkun mielestä naiivi, sillä on varmasti totta, etteivät jotkut todella köyhät ja kitukasvuiset maat pysty moista tarjoamaan. Ajatuksenani onkin syvemmin ajateltuna se, etteivät kerjääminen ja köyhyys ole ainoastaan yksilön ongelmia. Ne ovat globaalin ja lokaalin eriarvoisuuden ilmentymiä. Tällaiset asiat muuttuvat vain suurten ja kaiken kattavien päätösten kautta, ei yhdellä, kahdella tai viidellä dollarilla päivässä.

Edelleen joku naiivi ihminen sanoisi, että no mikseivät nuo ihmiset sitten yritä hankkia jotain muuta elantoa? Mikseivät he hae apua itselleen? Miksi he alistuvat anelemaan rahaa toisilta kadulla? Miten he kehtaavat ottaa mukaan vielä pienet vauvatkin? Sehän on suorastaan halveksittavaa! Mikseivät he sen sijaan nouse kapinoimaan? Kyllä, näin olen kuullut ihmisten pohtivan. Minä olen taas sitä mieltä, että kyse ei ole alistumisesta tai muiden ihmisten hyväksikäytöstä, kun ei muutakaan viitsitä tehdä. Olen sitä mieltä, että kyse on vaihtoehdottomuudesta ja siitä, ettei ole voimavaroja muuhun. En voi kiistää sitä, etteikö kerjääminen voi olla jollekin helppo tapa tienata rahaa muiden harmistumisen ja myötätunnon avulla. Silti ajattelen, ettei kerjäämiseen johtava köyhyys ole yksilön syy, ihan kuten ei päihdeongelmaisen tienkään valitseminen ole. Vaikka edellä kirjoitin, että haluan kovettaa ajatuksiani, ei se tarkoita, että haluaisin unohtaa inhimillisen ajattelun ja olla näkemättä avun tarvetta. Jotenkin tätä on vaan käsiteltävä, etten yritä adoptoida kaikkia vauvoja kadulta ja anna kymppiä kaikille.

Kuten aiemmin totesin, on kerjäämisessä ja köyhyydessä kyse myös rakenteellisesta ongelmasta. Eli siitä, että valtio voi vaivihkaa pestä käsiään näiden ihmisten auttamisesta, mikäli on todettavissa, että ”kyllähän nämä rikkaat turistit ne köyhät hengissä pitävät”. Tämä ajatus kumpusi minulle kirjasta, jota luen parhaillaan: Cambodia’s Curse – The Modern History of a Troubled Nation. Kirjassa Joel Brinkley dokumentoi sitä, miten Kambodza on ollut historiallinen kohde YK:n antaman taloudellisen tuen ja humanitäärisen avun kannalta. 1970-luvulla karmean punakhmerien hallinnon toteuttaman noin 2 miljoonan kansalaisensa kansanmurhan ja sen jälkeisen sotimisen jälkeen Kambodzaa alettiin tukea 1990-luvulla YK:n toimesta. Perustettiin lukuisia avustusjärjestöjä, joiden kautta maata tuettiin demokratiaan ja kestävään itsenäisyyteen. Pidettiin demokraattiset vaalit, valittiin pääministeri. Käytettiin noin 3 miljardia dollaria tämän kurjistetun kansan auttamiseksi.

Kuitenkin todettavissa on vuonna 2016, että maa on edelleen todella korruptoitunut hallinnoltaan ja sen 15 miljoonasta asukkaasta noin 11 miljoonaa elää Maailmanpankin mukaan köyhyydessä. Vesijohtovettä ei ole tarjolla noin 80 prosentilla maan kansalaisista. Etenkin maaseudun väestö käyttää ravintonaan pääasiassa vain riisiä. YK:n 1990-luvulla toteutunut noin 3 miljardin dollarin investointien panos ei taida näkyä aivan toivotulla tavalla Kambodzassa, väittää kirjan kirjoittanut Brinkley.

Näin ollen köyhyys voi olla rakenteellinen ongelma siten, että valtio ”unohtaa” sen tai ei halua panostaa sen ehkäisemiseen, jos ulkoapäin on tarjolla ”riittävästi” panostusta ja apua. Tällöin on aina vedottavissa siihen, että vaikkapa katulasten määrä on niin suuri, ettei kaikkia ole mitenkään mahdollista auttaa. Kambodzassa toimii lukuisia järjestöjä ja ilmeisesti kirkollisia auttamistahoja, joiden tavoitteena on uskoakseni tehdä hyvää tälle ruhjotulle kansalle. Toivon mukaan se ei kuitenkaan aiheuta sitä, että korruptiostaan tunnettu hallituspuolue Cambodian People’s Party jättää hommansa hoitamatta. Olen jutellut Kambodzan reissuni aikana kahden tuktuk-kuskin ja erään paikallisen opettajan kanssa ravintolassa ohimennen. Kukaan heistä ei tunnustanut luottavansa hallitukseen juurikaan, vaan pikemminkin kertoivat rehottavasta korruptiosta ja siitä, miten hallituksen jäsenet perheineen elävät leveästi ja rikkaasti. Huoh, ajattelen. Miten näitä asioita muutetaan? Miten niihin vaikutetaan? Ja miten näitä asioita kestetään muuten kuin kovettamalla itsensä?

terveisin,

Eveliina

TaSO ry:n hallituksen jäsen reissultaan Aasiasta

Lähteet:

Brinkley, Joel: Cambodia’s Curse – The Modern History of a Troubled Nation.

Maailmanpankki: Cambodia. http://www.worldbank.org/en/country/cambodia [haettu 28.3.2016]

WIkipedia: Cambodia. https://en.wikipedia.org/wiki/Cambodia [haettu 28.3.2016]

Lyhty isännöi TaSO:n kevätkokousta Rovaniemellä

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry järjesti kevätkokouksensa Rovaniemellä lauantaina 9.4.2016 yhteistyössä Lapin yliopiston Lyhty ry:n kanssa. TaSO on opiskelijajäsentensä oma valta-kunnallinen yhdistys, jossa vaikuttaa noin 4 000 sosiaalialan korkeakouluopiskelijaa. Kokouksen pitämiseen Rovaniemellä vaikutti etenkin viimevuotinen Lyhdyn jäsenten osallistuminen vuoden 2015 Talentian opiskelijatoiminnan aluetapahtumaan, joka järjestettiin Jyväskylässä. Tämän vuoden päivän sisältö alkoi kokouksella klo 12.00 ravintola Pohjanhovin kokoustiloissa, jossa varsinainen kevätkokous järjestettiin. Muutamat innokkaimmat Lyhdyn hallituksen jäsenet osallistuivat kokoukseen, ja saatiinpa myös TaSO:n jäsenten innoittamana Lyhdyn varapuheenjohtaja Miia Niskakoski asettumaan ehdolle Talentian liittovaltuustovaaleihin. On tärkeää, että pohjoisestakin saadaan edustusta ja Miian lähtö ehdolle kertoo siitä, että TaSO vaikuttaa valtakunnallisesti.

Miia Niskakoski, vpj, Lyhty ry

Kokouksen jälkeen jatkettiin syömään ravintola Pohjanhoviin, jossa oli tarjolla upean salaattipöydän antimia sekä pääruokana muun muassa lohta, jota moni oli kuulopuheiden mukaan toivonutkin. Ruokailun jälkeen osallistujat pääsivät kuulemaan samaisessa Pohjanhovin kokoustilassa Trasek ry:n puheenjohtajan Antti Karangin pitämän sukupuolen moninaisuus -luennon, joka toi mukanaan mielenkiintoisia uusia näkökulmia. Illan päättivät Rocky Horror Picture Show –teemalla olleet sitsit, jotka järjestettiin kulttuuritalo Wiljamissa. Monille osallistujista, etenkin ammattikorkeakoulun puolelta, sitsit olivat ensimmäiset laatuaan ja näin ollen ikimuistoiset. Osa osallistujista saattoi myös jatkaa iltaa yökerhon puolelle, kun taas toiset olivat valmiita menemään nukkumaan hieman aiemmin… ...niin, juuri niin.

TaSO ry:n ja Lyhty ry:n porukka kokoustamassa yhdessä

TaSO ry:n hallitus sitsaamassa

Lyhdyllä oli kunnia toimia tapahtuman isäntänä, sillä TaSO on aktiivisesti pitämässä ääntä sosiaalialasta ja omin keinoin lisäämässä sosiaalialan ammattilaisille kuuluvaa arvostusta. Lyhdylle tällaiset tapahtumat ovat arvokkaita ja lisäävät tietoisuutta siitä, missä sosiaalialalla mennään korkeakouluopiskelijoiden näkökulmasta ympäri Suomea. Esimerkiksi TaSO:n hallituksen jäsen Kalle-Pekka Hietala valotti kevätkokouksen aikana edunvalvonnan kautta vuotta 2015, joka oli ainakin hänen omien sanojensa mukaan ollut hyvin tapahtumarikas. On kiva olla kartalla asioista, jotka koskevat omaa opiskelualaa, omia mielenkiinnon kohteita ja alamme tulevaisuutta yleensäkin. Lyhty lähettää suuret kiitokset TaSO:n puheenjohtajalle Tiia-Maria Luukolle aktiivisesta yhteydenpidosta ja lupaa osallistua TaSO:n aluetapahtumiin jatkossakin.

Tommi Isopoussu 
puheenjohtaja 
Lyhty ry

Avoimen yliopiston sosiaalityön opinnoilla sosiaalityöntekijän sijaiseksi?

Sosiaalityön opinnot ovat suosittuja ympäri Suomea ja sosiaalityön opintoihin hakijoita riittää. Pohdinkin sitä, että johtavatko korkeakoulutuksen aloituspaikkojen rajaaminen ja kohdentaminen niille, joilla ei korkeakoulututkintoa vielä ole sekä uuden sosiaalihuollon ammattihenkilölain löyhä kirjaus siitä, kuka oikeastaan on “sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva” siihen, että opintoja tehdäänkin ennemmin maksullisessa avoimessa yliopistossa kuin hakeudutaan sisään itse yliopistokoulutukseen.

Nyt korkeakoulutuksen aloituspaikkoja rajataan niin, että suurin osa paikoista kohdennetaan, niille joilla ei ole suoritettua korkeakoulututkintoa. Tämän myötä korkeakoulutukseen ensi kertaa hakeutuvan mahdollisuudet päästä yliopistoon ovat huomattavasti paremmat kuin sellaisen hakijan, joka on jo jonkin korkeakoulutuksen suorittanut. Näin ollen moni korkeakoulututkinnon jo suorittanut jää ilman sosiaalityön opiskelupaikkaa yliopistossa.

Tänä vuonna 1. maaliskuuta voimaan tulevan sosiaalihuollon ammattihenkilölain mukaan sosiaalityöntekijän ammatissa voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun. Luoko tämä kirjaus mahdollisuuden sille, että sosiaalityöntekijän sijaisena voisi toimia henkilö, joka on suorittanut avoimen yliopiston tarjoamat sosiaalityön opinnot ja jolla on alalta jo jonkinlaista työkokemusta? Ilmeisesti luo.

Esimerkiksi Helsingin avoin yliopisto tarjoaa innokkaille ja maksukykyisille ihmisille sosiaalityön opintoja. Avoimessa yliopistossa voi suorittaa sosiaalityön perusopintoja 25 opintopisteen verran ja sosiaalityön aineopintoja 35 opintopisteen verran. Perusopinnot koostuvat viidestä viiden opintopisteen kurssista, jotka käsittelevät sosiaalityötä yleensä ja sen käsitystä kansalaisesta, sosiaalisia kysymyksiä sekä hyvinvointipolitiikkaa. Tämä sosiaalityön 25 opintopisteen perusopintokokonaisuus maksaa opiskelijalle 250 euroa. Aineopintoja saatavilla on seitsemän viiden opintopisteen kurssia, jotka käsittelevät lastensuojelua, sosiaalioikeutta, asiakastyötä sekä sosiaalityön teoriaa, historiaa, nykyaikaa ja globaaliutta. Jokainen viiden opintopisteen kokonaisuus maksaa 50 euroa, jolloin aineopintokokonaisuus maksaa 350 euroa. Avoimen yliopiston tarjoamat sosiaalityön perus- ja aineopinnot voi suorittaa 600 euron hintaan. Näiden opintojen jälkeen, jotta on sosiaalihuollon ammattihenkilölain mukaan pätevä sosiaalityöntekijän sijaiseksi tarvitsee vielä hieman alan työkokemusta.

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaissa ei oteta suoraan kantaa siihen, onko avoimessa yliopistossa sosiaalityön opintoja suorittava henkilö lain määrittämä “ammattiin opiskeleva henkilö”. Tähän vielä odotetaan selvyyttä. Nähtäväksi siis jää se, saako avoimen yliopiston opintojen suorittamisen myötä mahdollisuuden sosiaalityöntekijän sijaisuuden tekemiseen ja mahdollistaako maksukyky sen, että avoimen yliopiston opinnot suorittanut voi työskennellä sosiaalityöntekijän sijaisena, vaikka ei yliopistoon ole sosiaalityötä opiskelemaan päässyt, saatikka halunnutkaan.

Jään jännityksellä seuraamaan sitä, tuleeko edellä mainitut seikat näkymään ja vaikuttamaan sosiaalityön yliopiston ja avoimen yliopiston opintojen suosiossa.

Johanna Laine

Talousvastaava, TaSO ry

Sosionomi (AMK) opiskelija

Vahva Ammatissa 1 Tampereella

Minulla ja luokkakaverillani Ronjalla oli ollut hyvä tuuri, että oltiin ilmoittauduttu kurssille ajoissa, koska kuulimme, että kurssi oli mennyt täyteen ensimmäisen päivän aikana. Aamulla ajoissa lähdin liikkeelle Taavetista ja Ronja liittyi matkaan mukaan Kouvolan kohdalta. Saavuttiin Tampereelle pikkasen ennen aloitusta, mutta myö ei kuitenkaan oltu viimisiä. Ohjelma alkoi 13.30. Ensin meillä oli vuorossa tutustumista. Kurssilaisia oli yhteensä 17 ja meitä oli ympäri Suomea Helsingistä, Turusta, Seinäjoelta, Hyvinkäältä, Kotkasta ja useampia Jyväskylästä sekä meitä oli niin ammattikorkeakoulusta kuin yliopistosta. TaSO ry:stä minun lisäksi osallistui mediavastaava Essi Miettinen ja tiedotusvastaava Laura Finander ja Helsingin Talentiasta mukana oli Venla. Esittäytyminen oli mielenkiintoinen, koska meitä oli juuri koulunsa aloittaneita sekä koulutuksen loppusuoralla olevia. Monet meistä kertoivat, että kurssilla haluaa ottaa rennosti ja käydä ajoissa nukkumaan, kun kotona on ollut niin kiireistä. Tällaiset tapahtumat ovat mukavia, kun pääsee kuulemaan juttuja muiden koulusta ja voi vaikka saada vinkkiä tulevista harjoitteluista. Esittäytymisten jälkeen alkoi tietopaketti Talentiasta, mikä oli todella kattava ja hyvä etenkin niille, ketkä eivät ole olleet aiemmin toiminnassa mukana. Välissä oli kahvi ja leivonnainen ja myös erilaisia pähkinöitä, jotka olivat meidän opiskelijoiden suosiossa. Niitä otettiin, vaikkei edes sillä hetkellä tehnyt mieli, mutta olihan se hyvä ottaa varmuuden vuoksi. Kahvitauolla saimme huoneet ja ne olivatkin todella hienot

Tietopaketti Talentiasta jatkui ja meillä oli juttua muun muassa siitä, että tapaturmavakuutus ja matkustajavakuutus kuuluvat myös opiskelijoille. Esimerkiksi itse olin lakkauttanut muita vakuutuksia ja pitänyt vain matkatavaravakuutuksen. Myöhemmin iltapäivällä oli puhetta ammattiyhdistyksistä, jolloin Venla kertoi Helsingin Talentian toiminnasta. Sitten siirryttiin TaSO ry:n esittelyyn ja me TaSOlaiset kerrottiin miksi olemme lähteneet mukaan ja mitä kukin meistä tekee. Itse olen ollut aikaisemmin PAM:in nuorisotoiminnassa mukana ja sen kautta sitten innostuin lähtemään TaSO ry:n toimintaan mukaan. Mielestäni on mukavaa, kun pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja järjestämään erilaisia tapahtumia. Meillä on kokoukset ympäri Suomea niin samalla pääsee vähän matkailemaan. Kouluttautuminen loppui ennen kuutta näihin tunnelmiin.

Sen jälkeen meillä vapaata ohjelmaa ja jokainen sai tehdä mitä tykkäsi. Hotellin kuntosali oli käytettävissä, mutta suurin osa meistä suuntasi hotellin kylpylään. Siellä oli höyrysauna, kylmäallas, porealtaita, mineraaliallas ja allasbaari muun muassa. Myöhemmin illalla meillä oli kolmen ruokalajin illallinen. Oli mukavaa syödä pidemmän kaavan mukaan ja keskustella muiden kanssa. Siinähän meillä menikin loppuilta ja kaikki olivat niin väsähtäneitä päivän jälkeen, että suuntasimme huoneisiimme, vaikkakin biletyskin olisi ollut sallittua.

Aamulla suuntasimme hotellin aamupalalle, missä oli kaiken lisäksi vohveleita. Ne tosin piti paistaa itse, mutta hyviä ne olivat. Ohjelma meillä alkoi kello 9.15, missä meille kerrottiin ammatillisesta ja palkkaedunvalvonnasta. Koulutusta meille piti Milja Inkeroinen ja Tiia Pesonen. He molemmat ovat Talentian opiskelija-asiamiehiä. Puolelta päivin meillä oli lounas ja itse ainakin olin vielä niin täynnä aamupalasta, että paljoa en jaksanut syödä vaikkakin ruoka oli todella hyvää.

Lounaan jälkeen meillä alkoi esiintymiskoulutus, jota piti Manne Maalismaa. Osalla saattoi vähän ennakkoluuloja esiintymiskoulutusta kohtaan, ja vähän kauhistutti, että mitähän sieltä tulee. Mutta ymmärsin, että kaikki kumminkin pitivät koulutuksesta. Mielestäni koulutuksesta sai hyviä vinkkejä, ja teimmekin muutaman helpon harjoituksen. Koulutuksessa oli mukana myös huumoria ja keskustelua. Yhteensä koulutus kesti kolme tuntia ja se meni todella nopeasti. Uskon, että jos jollakin oli ennakkoluuloja esiintymiskoulutusta kohtaan, niin tämän jälkeen on hyvä jatkaa harjoituksia. Päivän ohjelma loppui ennen puolta viittä, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa. Kävimme taas kylpylän puolella, jonka jälkeen oli aikaa vielä päiväunille ja laittautumiseenkin oli hyvin aikaa.

Lauantaina menimme illalliselle pizzeriaan ja vaikka meitä oli lähemmäs kaksikymmentä niin kaikki toimi hyvin. Pizzat olivat maukkaita ja jälkiruoka hyvää. Tällä kertaa istuimme pienemmissä porukoissa, jonka jälkeen mentiin kaikki yhdessä toiselle puolelle, missä oli vielä mahdollisuus viettää aikaa koko porukalla. Siitä sitten jokainen lähti omaa tahtiaan nukkumaan - tänäkään  iltana ei mennyt myöhään. Toki sitten huoneessa ei osannut niin aikaisin käydä nukkumaan, vaan tuli höpöteltyä myöhempään.

Sunnuntaiaamuna saimme nukkua vähän pidempään ja ohjelma alkoi vasta kymmeneltä. Kaikki luovuttivat huoneet ennen sitä ja sitten meillä oli vielä tärkeää ohjelmaa. Kävimme läpi erilaisia CV-vaihtoehtoja ja sitten mietimme erilaisia tapoja Talentian ständille. Siinä pääsimme työskentelemään ryhmissä ja se oli ihan hauskaa sunnuntaipäivän ohjelmaa. Meillä oli vielä lounas, jonka jälkeen saimme antaa palautetta viikonlopusta ja tapahtumasta. Itse tykkäsin kovasti tapahtumasta, pääsin tapaamaan muita opiskelijoita, kouluttautumaan, syömään hyvin, kylpylään ja kerkesin rentoutuakin. Tapahtumapaikka oli myös mielestäni hyvä ja suosittelen tätä kaikille. Ensi vuonna järjestetään uusi Vahva-ammatissa ykköskurssi ja nyt keväällä risteilyn ohessa järjestettävä kakkoskurssi, joka on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat käyneet ykköskurssin. Sitten on vielä kolmoskurssi, joka kannattaa käydä vasta opintojen lopulla.

Kiitos kaikille osallistuneille viikonlopusta!

Maarit Vihmakoski

Työharjoittelu – helposti heittämällä vai stressiä täynnä?

Sosionomin opintoihin kuuluu ainakin omassa oppilaitoksessani neljä työharjoittelua. Tällä hetkellä suoritan viimeistä harjoitteluani palkkatyön ohessa eli olen onnekas ns. palkallisen harjoittelun suorittaja. Usein miten harjoittelu suoritetaan palkatta.

Itselleni harjoittelupaikkojen löytäminen on usein ollut melko stressaavaa aikaa, sillä tietenkin sitä haluaisi päästä heti sellaiseen paikkaan mikä miellyttää itseä tai, minkä on ajatellut olevan ehkä mukavaa. Olen kuullut sanottavan, että harjoittelupaikaksi kannattaisi valita sellainen, missä ei ole ikinä kuvitellut olevansakaan. Opiskeluaika kun on etsimistä ja kokeilemista. Joissain oppilaitoksissa opiskelija ei saa itse hankkia omaa harjoittelupaikkaansa, vaan opettajat hankkivat sen opiskelijan mieltymysten pohjalta. Minä olen saanut opiskella oppilaitoksessa, missä opiskelijat saavat itse hankkia oman harjoittelupaikkansa. Olen osittain kokenut tämän melko suurena stressiä lisäävänä tekijänä ja toisaalta helpotuksena.

Siinä vaiheessa riemu yleensä repeää, kun viimein saadaan se harjoittelupaikka, joka on saattanut olla melko lailla kiven takana kuusikossa. Itse muistan erään kerran, kun olin lähtenyt harjoittelupaikan hakuun liian myöhässä ja soitellut kyynel silmässä moneen paikkaan, joista olin saanut aina vastaukseksi ”eioota”. Siinä vaiheessa, kun paikka löytyi, hypin pitkin seiniä ilosta.

Mitä sitten, kun harjoitteluun pitäisi mennä ja siellä pitäisi sitten olla ja oppia? Ihmiset ovat tässäkin asiassa niin erilaisia. Toiset menevät harjoitteluun riemusta kiljuen ja tunkevat nenänsä joka paikkaan, minne vain saavat. Toiset menevät eivät-niin-mielellään tai ainakin arastellen, mutta tunkevat silti nenänsä joka paikkaan, koska niin on käsketty tehdä. Itse ehkä olen jotain näiden kahden väliltä ja kuvaan seuraavaksi haasteita, joita olen kohdannut tai joku muu on kohdannut harjoittelussa.

Opiskelijan kuuluu olla opiskelijan roolissa harjoittelun aikana. Tämä on asia, jota opettajat hokevat meille hokemasta päästyään. Ja me tottelemme. Todellisuudessa työelämässä on niitä pieniä työpaikkakoloja, joissa odotetaan sormet syyhyten opiskelijaa, joka voidaan ottaa yhdeksi työntekijäksi, mutta jättää ilman palkkaa. Tässä asiassa nousevat kärkkäästi barrikadeille vastuukysymykset. Itse olen ollut tässäkin onnekas ja päässyt paikkoihin, joissa opiskelijan roolia kunnioitetaan ja häntä kuunnellaan.

Opiskelijaa tulisi osallistaa työyhteisön toimintaan, jotta oppiminen olisi monipuolisempaa ja kuva työelämästä realistisempaa. Ystävättäreni selosti minulle olleensa harjoittelussa, missä ei saanut osallistua työyhteisön palaveriin ja asiakasta koskeviin palavereihin. Toinen tuttavani kertoi, että häntä kutsuttiin nimellä: ”opiskelija” koko harjoittelun ajan ja häntä ei otettu mukaan retkien ym. toiminnan suunnitteluun. Uskon, että osaltaan työpaikoilla on varmaan hyvät perusteet sille, minkä vuoksi ei opiskelijaa oteta mukaan, mutta perustelun tulisi olla muutakin kuin: ”meillä ei yleensä ole otettu opiskelijaa mukaan näihin”. Opiskelija on kuitenkin tullut harjoitteluun ennen kaikkea oppimaan. Kuinka mahdollistuu oppiminen ympäristössä, jossa sitä ei mahdollisteta?

Opiskelija saa työharjoittelunsa aikana jatkuvasti todistaa, miksi juuri hän on pätevä työharjoittelija. Tätä voisi rinnastaa sen kanssa, kun aikuinen kysyy seitsemän vuotiaalta, osaako tämä käyttää saksia. Monet kyllä tietävät, että seitsenvuotiaalle sakset ovat ”lasten leikkiä”. Ne opiskelijat, joilla sattuu jo olemaan työkokemustakin alalta tai mahdollisesti jo aiempi alan koulutus, joutuvat mielestäni melko hankalaan paikkaan. He saavat todistella omaa tieto-taitoaan ja sitä tunnutaan kyseenalaistavan jatkuvasti. Heidän työelämä osaamistaan saatetaan ihmetellä: ”Sinä tunnut tietävän jo noin paljon kaikkea!” Tai niin kuin seitsenvuotiasta: ”Säkö osaat jo vetää itte vetoketjun!”

Aina on kolikon kääntöpuoli. On upeita harjoittelupaikkoja ja siksi TaSO ry:llä on vuosittainen Paras harkkapaikka –kampanja, koska haluamme tuoda parhaat harjoittelupaikat toistenkin tietoon. Näissä mahtavissa paikoissa opiskelijat otetaan huomioon yksilöinä ja heidät kohdataan dialogisesti. Vastuuta jaetaan yhteistyössä opiskelijan ja tämän osaamisen kanssa. Stressin ja paineen kasaantumista ei synny, koska opiskelijan käytössä ovat osaavat ohjaajat ja kannatteleva työyhteisön verkko. Hän saa erehtyä ja oppia. Opiskelija saa osaavassa työyhteisössä olla Tiina tai Teija, oma itsensä ja hänen opiskelijan äänensä kuullaan. Vastuullinen harjoittelupaikka ei hyödy opiskelijasta opiskelijan kustannuksella, vaan kykenee perustelemaan miksi.

Hyvä harjoittelupaikka laittaa opiskelijan työelämä -reppuun oppimisen avaimia ja tiedon kirjoja. Ei raskaita stressin ja huolen kiviä, jotka pahimmillaan painavat vielä työelämässäkin. Osaavassa harjoittelupaikassa on helppo ja hyvä olla kaikilla.

Ja mikäli ongelmia sattuu tulemaan niin opiskelija – Seppo tai Teppo – voi aina onneksi turvautua oppilaitoksensa apuun.

Ja tiesithän, että jos harjoittelusi oli erityisen tasokas, niin TaSO ry:llä on oma Paras Harkkapaikka -kampanja?

Tiia

Vuoden 2015 mediavastaava

Lähihoitaja ja sosionomiopiskelija

Vastapalautetta ja sassiin!

Laadukkaan koulutuksen takaamiseksi paasaan usein palautteen merkityksestä kanssaopiskelijoilleni – yhtä tärkeää on varmistaa, että palautteen antajalle jää tunne, että hän on tullut kuulluksi. Tunne, että palautuksella on jokin merkitys ja vaikutus. Tuoreena puheenjohtajana haluan aloittaa vuoden tekemällä yhteenvetoa TaSOn jäsenpalautteista.

Lähetimme siis loppuvuodesta jäsenkyselyn sähköpostitse ja saimme 179 vastausta.  Kyselyyn vastasi erityisen paljon opiskelijoita Turun, Saimaan ja Diakin ammattikorkeakouluista. Aktiivisimmat vastaajat yliopiston puolelta löytyivät Itä-Suomesta. Papukaijamerkit kaikille!

Palautteen perusteella TaSOn toiminta ei ole kovin tunnettua jäsenten keskuudessa. Tärkeimpänä viestintäväylänä pidettiin sähköpostia. Horisontaalinen ääni –blogista moni ei ollut kuullutkaan. Facebookia seurasi aktiivisesti vain harva - ja me harkitsemme Twitter-tilin perustamista. Kääk! Millä saamme jäsenet myös seuraamaan meitä?

Sana edunvalvonta herättää kuulijassa usein tyhjän katseen ja epätietoisuuden siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Lupaamme laatia kevään aikana valaisevan blogikirjoituksen aiheesta, sillä palautteiden mukaan TaSOn edunvalvontatyö sekä näkyy että ei näy. Pyrimme tänä vuonna myös monin keinoin parantamaan yhteyksiä kenttään ja opiskelija-aktiiveihin, sillä jouheva tiedonkulku ja jäsenten tavoitettavuus ovat edunvalvontatyön laadun edellytyksiä.

Yhdessä palautteessa toivottiin, että lyhyiden FB-statuspäivitysten avulla tuotaisiin esiin edunvalvontaa, jota hallituksen jäsenet tekevät istuessaan erilaisissa kokouksissa. Ainakin minä allekirjoittaneena pyrin toteuttamaan tämän ehdotuksen, sillä kokouksiahan riittää! Myös kokoustiedotteisiin toivottiin enemmän asiasisältöä – toteutukseen!

Saimme runsaasti hyviä ehdotuksia seuraaviksi kannanottojen aiheiksi. Muutamia mainitakseni: AMK-puolen lähiopetuksen vähentyminen, koulutusleikkaukset, lakiuudistukset, SoTe, varhaiskasvatuksen pätevyydet… Käymme listan huolella läpi ja hyödynnämme sitä tämän vuoden kannanottoja suunniteltaessa.

Tapahtumilta toivottiin yhdessäoloa, virkistäytymistä ja asiapitoisuutta –mieluiten kaikkia samassa paketissa. Maaliskuussa TaSO on mukana Sosiaalityön asiantuntijapäivillä ja toukokuussa järjestämme yhdessä Talentian kanssa  uuden verkostotapahtuman jäsenille, lisäksi luvassa on joitakin pienempiä alueellisia tapahtumia.

Olemme aidosti kiitollisia kaikesta saamastamme palautteesta ja toivomme, että annatte sitä aktiivisesti jatkossakin! Me sitten hallituksena panostamme vastapalautteeseen ja hyvien ehdotusten jalkauttamiseen.

Järjestäydymme Himoksella 23.1.2016. Kunhan jaksatte sinne asti odottaa, pääsemme julkaisemaan tämän vuoden hallituksen jäsenten vastuujaot!

Ruvetaanhan hommiin!

TaSO ry:n puheenjohtaja 2016

Tiia-Maria Luukko

PS. Vaadi vastapalautetta opettajiltasi! Oot varmasti just sellanen tyyppi, joka haluaa että opiskelijoille kertyneitä kokemuksia, fiiliksiä ja ideoita hyödynnetään koulutuksen kehittämisessä. #rohkeusvaikuttaa